×

Käytämme evästeitä verkkosivustollamme parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Voit hyväksyä tai hylätä valinnaisten evästeiden käytön.

ota yhteyttä täältä

Työelämä paremminvoinnin kautta toimivammaksi

Paremminvointia työelämään

"You cannot mandate productivity, you must provide the tools to let people become their best"
-Steve Jobs

Työntekijät ja johtajat ovat aina rooliensa takana ihan “vain” ihmisiä.
Se on hyvä muistaa, jos työasiat eivät suju toivotusti.

Työhyvinvoinnista ja sen yhteydestä esimerkiksi tehokkuuteen ja sairaslomiin puhutaan paljon.
Silti omassa työssäni törmään siihen, että inhimillisyyden ja hyvinvoinnin näkökulmaa ei integroida päivittäiseen tekemiseen. Inhimilliset tarpeet ja hyvinvointi jätetään helposti taka-alalle, kun muut “tärkeämmät” asiat menevät edelle. Mutta kysymys on, mikä voisi olla tärkeämpää työn kannalta kuin se ihminen, joka työtä tekee?

Itsetuntemuksen taso, tunnetaidot, vuorovaikutustaidot sekä mm. oman vireystilan säätelytaidot näkyvät ja tuntuvat niin yksilöissä itsessään kuin myös (työ)yhteisössä. Nämä taidot ovat pohjana jaksamiselle, mutta myös asiakastyölle ja siinä onnistumiselle. Yksilön omilla hyvinvoinnin taidoilla on siis kovasti väliä työn tekemisen kannalta, ja niin on myös yhteisön kulttuurilla. Psykologisesti turvallinen ympäristö on todistettu monet kerrat olevan pohja hyvinvoinnille sekä tehokkaalle työn tekemiselle, eikä edes se työnhakuilmoituksessa kuvattu “paineensietokykyinen, joustava ja vahva tekijä” luultavasti kestä turvatonta ympäristöä ilman stressiä, ehkäpä sairastelua ja mahdollisesti työpaikalta pois lähtemistä.

Lyhyemmät koulutukset sekä pidemmät valmennuskokonaisuudet tuovat mukanaan mahdollisuuden luoda turvallisempaa ja parempaa työkokemusta työyhteisön jäsenille aina johtajista työntekijöihin. Aiheina koulutuksille ja valmennuksille ovat sisäisen puheen ja ajatusmallien vaikutus hyvinvointiin & työn tekemiseen, läsnäolon ja kehomieliyhteyden voima, tunnetaitojen vahvistaminen sekä monelle työyhteisölle tärkeä aihe: turvaa luovat vuorovaikutustaidot ja psykologisesti turvallinen työkulttuuri. Kokemuksellisuus on aina jolllain tasolla mukana yhteisillä hetkillä, sillä sanat eivät useinkaan vielä muuta toimintaa ja kulttuuria.

ota yhteyttä

Esimerkiksi näissä asioissa olen apunanne

Jaksamisen haasteet ovat nousseet yksilöissä / yhteisössä näkyville

1

Vuorovaikutus ei toimi työyhteisön jäsenien välillä tai asiakasten kohtaamisessa on haasteita

2

Koulutustarve stressinhallinalle / tunnekuorman hallitsemiselle

3

Esihenkilö kaipaa tukea omaan työhönsä / työssä jaksamiseen

4

Varaa aika tutustumispuheluun tai lähetä viesti painamalla tästä

Osallistujien palautteet läsnäolon ja tunnetaitojen etäkoulutuksesta

”Tärkeitä ja osin tuttuja asioita, joita jokaisen pitäisi kuulla!” 

”Kasvatustyössä näistä asioita aina puhuu muille, mutta sitä vaan välillä unohtaa itsensä.
Tämä teki hyvää!”

”Lempeä, mutta osaava kouluttuja. Kiitos!” 

Miten yhteistyö etenee

Ota yhteyttä ja varataan tutustumistapaaminen. Tapaamisen aikana kartoitetaan teidän tarpeet & toiveet muutokselle. Näiden ajatusten perusteella laaditaan tarjous, jonka saatte kirjallisena. 

Jos hyväksytte tarjouksen, tapaamme sovitusti koulutuksen tai valmennuksen parissa. Materiaalit ja muut tarvittavat valmistelut ovat mukana, jotta saatte parhaan hyödyn koulutuksesta tai valmennuksesta.

Etäseurantatapaaminen on mahdollinen koulutuksen tai valmennuksen jälkeen.
Tämä tapaamisen aikana voitte esittää kysymyksiä ja ajatuksia, joita on saattanut herätä, kun olette päässeet viemään koulutuksen tai valmennuksen oppeja käytäntöön. 

1

2

3

OTA YHYEYTTÄ TÄSTÄ

Varaa ilmainen tutustumistapaaminen tai lähetä viesti & jutellaan enemmän teidän tarpeista

Ota yhyeyttä tästä

Kokonaisuus määritellään teidän tarpeiden mukaan, lopullinen hinta ja sisältö näkyvät tarjouksessa.

Lähi- tai etäohjauksen valituista aiheista

Käytännön harjoituksen/harjoitukset aiheesiin liittyen

Halutessanne etänä tapahtuvan 30min seurantatapaamisen

Palvelut sisältävät aina

:

Ota yhyeyttä tästä

Valmentajanne

Omien uupumusteni jälkeen laitoin itseni takaisin koulun penkille ja aloin opiskella työhyvinvointiin liittyviä teemoja sekä johtamista. Nämä kokemukset yhdistettynä mielen & kehon hyvinvoinnin osaamiseen sekä sosiaali- ja kasvatusalan työkokemuksiini luovat pohjan työyhteisössä tehtävälle valmennustyölleni. Psykologinen turvallisuus, kohtaamistaidot, tunnetaidot & tunnekuorman hallitseminen sekä turvallinen vuorovaikutus ovat tämän valmennustyön ytimessä. 

ota yhteyttä

Mitä asiakkaani ovat sanoneet minusta

-Saila    

Opin olemaan itselleni armollisempi, hallitsemaan kehoani ja rauhoittamaan mieltäni, sekä kiinnittämään huomiota ajatus- ja toimintamalleihini. Vaikka yhteistyömme oli etänä tapahtuvaa, se sai aikaan prosessin, jota uskallan väittää elämää muuttavaksi. Jasminella on aivan huipputyyppi

-Nainen +30v

Valmennus oli minulle oikein onnistunut, koska sain joka kerrasta fiiliksen, että asiat järjestyvät ja menossa oikeaan suuntaan. Löysit hyviä sanoja ja osasit myös haastaa mua. Uutta informaatiota tuli aika paljon. Annan valmennuksesta täydet pisteet.

-Mies +25

Suosittelisin Jasminellaa kaikille joille tulisi pienikään tarve päästä juttelemaan jollekin.
Jasminella ymmärtää ja kuuntelee tuomitsemattta ja löytää oikeat apukeinot asioihin. Iso kiitos <3

-Mirva

Jokaiselle on hyödyllistä pysähtyä tutkimaan itseään, elämäänsä ja omaa suuntaansa, vaikkei akuuttia tarvetta sille välttämättä tuntisikaan. Tämä panostus itseen voi olla loppuelämän kannalta merkittävin valinta, joten kannustan osallistumaan."

-Mariela

Haluan kiittää sydämeni pohjasta Jasminellan ammattitaitoista ja empaattista läsnäoloa siitä, että hän auttoi minua elämäni vaikeana hetkenä. Minun oli vaikeaa uskoa itseeni ja koin paljon huonoa oloa ja toivottomuutta. Jasminellan lempeä valmennustapa auttoi minua löytämään toivoa ja nousemaan jaloilleni. Hänen ansiostaan löysin myös nykyisen työni ja se sytytti valon tunnelissani. Hän ymmärsi tilanteeni, ja kohtasi minut silloin kun tarvitsin eniten tukea, ja olen ikuisesti kiitollinen tästä. En voi muuta, kun suositella Jasminellan palveluita” ❤

-Terhi

Nyt ehdottomasti hyvää oli vertaistuki. Ja turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, jossa uskalsi ja sai olla oma itsensä. Olet ohjaajana ymmärtävä, kuunteleva, läsnäoleva ja äärimmäisen positiivinen ja kannustava.

-Outi

Mää sain mun pojan takaisin, se oli kaikista valtavin oivallus ja siitä ikuisesti kiitollinen. Sain monta muutakin oivallusta ja myös sen mikä aiemmin jumittanut, vaikka paljon tietoa on ollut, mutta nyt ne välähtivät, miksi ne ei käytännön tasolla ole toimineet.”

-Saana

Ohjaus oli ihanan intuitiivista, herkkää, lämmintä ja koskettavaa. Tuli sellainen olo, että sä oikeasti kuulet ja näet pintaa syvemmälle. Se oli äärettömän arvokasta, iso kiitos!❤️

Sä oot sun arvokkain ihminen sun elämässä.
Ota yhteyttä ja pohditaan, miten sun elämä voisi tuntua aidosti paremmalta.

ota yhteyttä täältä

RYHMÄVALMENNUKSET

YRITYKSILLE JA ORGANISAATIOILLE

EFTUNNE-VALMENNUS

kokonaisuus: sinä

minusta

etusivu

ota yhteyttä

Somemaailmasta saat lisää ajatuksia oman kokonaisuutesi paremminvoinnin matkalle.
Tervetuloa seuraamaan!

Maailma kaipaa turvaa, aitoa rehellisyyttä, läsnäoloa, myötätuntoa ja inhimillisyyden hyväksyntää. Näitä asioita pyrin luomaan ja tuomaan mukanani työhöni, oli kyseessä sitten tutustumistapaaminen, somehöpötys, ryhmäkoulutus tai pitkän valmennusmatkan viimeinen tapaaminen. Mitä paremmin sä voit, sitä paremmalta elämä tuntuu. Mitä paremmalta elämä tuntuu, sitä enemmän sulla on halutessasi antaa myös niille ihmisille/asioille, jotka ovat sulle tärkeitä. Mikään ei ole niin tärkeää kuin se, miten sä voit sun elämässä.